It seems James is to blame

Joskus on alettava, jostain. Miksei nyt, alusta:

Stately, plump Buck Mulligan came from the stairhead, bearing a bowl of lather on which a mirror and a razor lay crossed. (Joyce, 1922)

Komea, pulska Buck Mulligan tuli portaidenpäästä kädessään vaahdokekuppi, jonka päälle peili ja partaveitsi oli asetettu ristiin. (Saarikoski, 1964)

Lihava Buck Mulligan tuli ylväästi porraspäästä kantaen vaahdokekulhoa, jonka päällä peili ja partaveitsi lepäsivät ristissä. (minä, helmikuu 2004)

Keskiviikkona kirjoitin, hyvin nopeasti, kolmisen liuskaa saatteeksi Kerberoksen tulevassa käännösnumerossa julkaistavaan pätkään Seireeneistä. Siinä nostin esimerkeiksi käännösvalintani ”kantaen”, ”kulho” ja ”lepäsivät” – perustellen niitä kaksinaamaisesti sekä sillä, että ”niinhän Joyce kirjoitti” että väittämällä alkutekstin ilmauksia ”lainoiksi” (viktoriaanisesta proosasta), siis: ”ei kirjoittanut”.

Alati provokaatioihin altis mieleni kiirehti tuosta päättelemään, että itse asiassa en käännäkään kirjaimellisesti tekstiä (”mitä siinä lukee”), vaan vanhanaikaisesti ”Joycen tarkoituksia”. Nyt luen Tim Conleyn kirjaa Joyces Mistakes (huomaa puuttuva heittomerkki, vrt. Finnegans Wake), jonka luvuilla on hyviä nimiä kuten ”Multiple Joyce Questions” tai ”Quashed Quatatoes” (”Sitaattisilppua”, joku voisi kääntää, mutta olisiko hän silloin kääntänyt myös vääntämisen?). Sivulla 57 Conley lainaa M. Keith Bookeria: ”often [Joyce’s] authorial intention is apparently that one should not grant interpretive authority to authorial intention.” Jotain tuollaista kait minäkin tarkoitin...

Lukuisten muiden akateemisten vastineidensa tavoin Conleyn kirja ei juurikaan auta kääntäjää itse teossa – toistaiseksi poikkeuksena havainto perienglantilaisen Hainesin nimestä: vrt. ransk. la haine, viha. Ja uusi tulkinta tämän repliikistä ”It seems history is to blame.”: [making] history is to blame. “Historiaa siitä kaiketi on syyttäminen”, minulla näköjään lukee nyt. ”Kaiketi” ja verbimuoto tuossa tavoittavat valloittajan alentuvan-kopeaa puhetapaa. Sivumerkitys häivähtäisi, sävyn säilyessä, jos kirjoittaisi: ”Sanoisin, että historiaa on syyttäminen.”

Conley myös kertoo Beckettin kertoman anekdootin ajalta jolloin tämä toimi Joycen sihteerinä. Kesken sanelun ovelle koputettiin ja Joyce vastasi: ”Come in!” Beckett, joka ei kuullut koputusta, kirjasi kuuliaisesti muistiin. Myöhemmin, sanelua tarkastaessaan Joyce ihmetteli, mistä tuo siihen oli tullut. ”Mutta niinhän sinä sanoit...” Joyce käsitti, tuumi hetken, ja päätti sitten: ”Let it stand.” Paljon tällaista ”comes in” myös Ulysseksen käännökseen, sanoisin jopa että sitä enemmän, mitä tarkemmin yrität seurata, niin, yhtä hyvin ”tekstiä” kuin olettamiasi ”tarkoituksia”. Ja vähintään yhtä paljon (alkutekstissä olevaa) jää tulematta, siirtymättä. It seems James is to blame. Näet, kenen, tai keiden, kirjoittama tämä - nestemäinen, herkullinen - teos on (oma monivalinta- kysymykseni)? Vastaus: no, ainakin James Joi-Sen ja Seims Söi-Sen.