Friday, June 08, 2007

Näyte ja performanssi

"Aeolus" (luku 7) luonnoksena tammikuulta 2007: täällä (pdf).

Huom. myös "James Joi Sen, Tseims Söi Sen": taitelija Erkki Soinisen ja minun tunnin performanssi Kuopion Kirjakantti-kirjallisuustapahtumassa sunnuntaina 9. syyskuuta 2007 alkaen kahden-puoli-kolmen tienoilla iltapäivällä Kirjakahvilassa (Korttelimuseon Museokahvilassa). "Kannibalistisia näkökulmia Ulyssekseen": Erkki käyttää videokameraa, minä ääntä. Kirjakantti, käsiohjelma (pdf).

Tuesday, May 15, 2007

Kantapää

Lauantaina, 11. toukokuuta olin Pasi Heikuran haastateltavana tästä projektista Aristoteleen kantapää -ohjelmassa. Mitä siinä sanoin, ehkä osaltaan selittää miksi tämä blogi on jäänyt näin kesannolle. Kun työskentelen "puuskittaisesti", juuri puuskien aikana - jolloin olisi jotain sanottavaa - siihen ei jää aikaa. Vaan ken tietää, ehkä tämä muuttuu. Sillävälin, haastattelu on kuunneltavissa täällä.

Friday, June 16, 2006

Vesimäisyyden yhteensopimattomuus nerouden erehtyvän ainutkertaisuuden kanssa

Tämä lienee yhtä hyvä päivä kuin mikä muu tahansa signaloida lyhyesti – vaikka vain käännösnäytteellä – että projektini ei ole jäissä, vaikka siltä voisi näyttääkin. Totta on, että minulla on menneenä talvikautena ollut runsaasti muutakin ajateltavaa – jos kohta ajattelemisesta on usein vaikea sanoa, mikä on muna mikä kana: ehkäpä minullekin joskus vain käy kuten Juutas Käkriäiselle, jota silloin, kun oli "vaikeaa päästä hommaamisen alkuun", alkoi kiinnostaa lukeminen, "ja pahat olivat silloin hänestä valtakunnat, Turkin sodat, ja kaikki".

No, talvikauden tulosta ovat versiot loppupuolen luvuista 16 ja 17. Työ on nyt noin puolessa välissä, ja tähän asti tapahtuneen perusteella sen valmistuminen ensi talvikauden aikana ei suinkaan ole mahdotonta – varsinkin kun jäljellä on lähes vain kielellisesti kiinnostavimpia jaksoja, kuten "Auringon härät" ja "Kyklooppi". Oman lisänsä motivaatioon antaa Miika Mutasen rinnakkainen Finnegans Wake -projekti, jonka linkitän oheen.

Siis se näyte, ajankohtaisesta aiheesta. Se on luvusta 17, Ulysseksen katekismuksesta, joka kysymys/vastaus-muodollaan muun ohella osoittaa, miten käsittämättömältä maailma voi alkaa näyttää kun sitä pyritään oikein perin pohjin käsittämään. Bloom ja Stephen ovat pitkän päivän päätteeksi hoippuroineet Bloomien Eccles Streetin kotiin, Bloom laittaa Stephenille teetä ja joutuu sitä varten kääntämään vesihanaa:

     Mitä Bloom näki hellalla?
     Oikealla (pienemmällä) levyllä sinisen emalisen kasarin; vasemmalla (suuremmalla) levyllä mustan rautaisen kattilan.

     Mitä Bloom teki hellan luona?
     Hän siirsi kasarin vasemmalle levylle, nousi ja kantoi rautaisen kattilan pesualtaalle juoksuttaakseen vettä kääntämällä hanaa päästäen sen virtaamaan.

     Virtasiko se?
     Kyllä. Wicklowin kreivikunnassa sijaitsevasta Roundwoodin säiliöstä kuutiotilavuudeltaan 2,400 miljoonaa gallonaa, siivilöityen maanalaisen akveduktin lävitse, johon kuului pääsuodatin yksinkertaisine ja kaksinkertaisine putkistoineen, alkuperäisiltä valmistuskustannuksiltaan 5 puntaa jaardi, Darglen, Rathdownin, Glen of the Downsin ja Callowhillin kautta 26 eekkerin laajuiseen säiliöön Stillorganissa, 22 englantilaisen mailin etäisyydellä, ja sieltä, tasaustankiston kautta, kaikkiaan 250 jalan pituuskaltevuudella kaupungin rajalle Eustace bridgen kohdalle, ylemmällä Leeson streetillä, jos kohta pitkittyneen kesäisen kuivuuden ja 12 1/2 miljoonan gallonan päivittäisen käytön johdosta vesi oli laskenyt ylisyöksypadon kynnyksen alapuolelle, mistä syystä kaupungin tarkastaja ja vesilaitosinsinööri Spencer Harty, C. E., oli vesilaitoslautakunnan määräyksestä kieltänyt kunnallisen veden käytön muihin kuin kulutuksen tarpeisiin (näin ennakoiden mahdollisuutta, että olisi turvauduttava Grand ja Royal-kanavien juotavaksi kelpaamattomaan veteen kuten vuonna 1893), varsinkin kun Etelä-Dublinin Köyhäinhoitolaitoksen, huolimatta siitä että sen annos oli 15 gallonaa päivää ja köyhimystä kohden 6 tuuman annostusputkella syötettynä, oli mittarinluennassa todettu tuhlanneen 20000 gallonaa yössä, minkä oli lausunnollaan vahvistanut kaupungin lakimies, Ignatius Rice, asianajaja, ja näin tuottaneen vahinkoa toiselle yleisön osalle, oma- ja vakavaraisille, terveille veronmaksajille.

     Mitä ihaili vedessä Bloom, sen rakastaja, -laskija ja -kantaja, palatessaan hellan luo?
     Sen universaalisuutta: sen demokraattista tasa-arvoisuutta ja uskollisuutta luontoaan kohtaan sen hakiessa oman tasonsa: sen suurta määrää valtameressä Mercatorin projektiossa; sen luotaamatonta yli 8000 sylen syvyyttä Sundamin haudassa Tyynessä valtameressä: sen aaltojen ja pinnan hiukkasten levottomuutta niiden vieraillessa vuoroon sen rantaviivan joka ainoassa kohdassa: sen yksiköiden riippumattomuutta: meren tilojen vaihtelevuutta: sen hydrostaattista liikkumattomuutta tyvenellä; sen hydrokineettistä laajenemista matalimman ja korkeimman nousuveden aikana; sen asettumista hävityksen jälkeen: sen steriiliyttä napojen läheisillä maajäillä, arktisilla ja antarktisilla: sen ilmastollista ja kaupallista merkitystä: sen 3-1 enemmyyttä maapallon kuivaan alueeseen nähden: sen epäämätöntä ylivaltaa sen levitessä neliöpeninkulmittain yli päiväntaasajan alapuolisen Kauriin kääntöpiirin taa jäävän alueen: sen esihistoriallisen altaan monivuosisataista vakautta: sen kellanruskeaa pohjaa: sen kykyä liuottaa ja liuoksina pitää kaikki liukenevat aineet mukaan lukien miljoonia tonneja arvokkaimpia metalleja; sen aiheuttamaa hidasta niemimaiden ja saarien eroosiota ja miten se lakkaamatta muodosti samasijaintisia saaria, niemimaita ja alasviettäviä kallioniemekkeitä: sen tulvalietteitä: sen painoa ja tilavuutta ja tiheyttä: sen häiriintymättömyyttä laguuneissa ja ylänköjärvissä: sen värien vaihtelua kuumissa, lauhkeissa ja kylmissä vyöhykkeissä: sen kulkukelpoisia haarautumia mantereellisiksi järviäkäsittäviksi virroiksi, yhteenvirtaaviksi valtamereenlaskeviksi joiksi sivujokineen sekä merivirroiksi: golf-virraksi, pohjoiseksi ja eteläiseksi päiväntasaajavirraksi: sen rajuutta merenvavistuksissa, pilvenkirnuissa, painevesikaivoissa, purkaumissa, tulvissa, akanvirroissa, nousuissa, jälkimainingeissa, maanselissä, vedenjakajissa, geysereissä, putouksissa, kuiluissa, syövereissä, tulva-aalloissa, vedenpaisumuksissa, kaatosateissa: sen valtavaa ahorisontaalia kaarta maapallon ympäri: sen salamyhkäisyyttä lähteissä ja latentissa kosteudessa jonka taikavarvut ja kosteusmittauslaitteet paljastivat ja josta esimerkkinä on Ashtown gaten muurissa oleva reikä, ilman kyllästys ja kasteen tislautuminen: sen koostumuksen yksinkertaisuutta, kaksi rakenneosaa vetyä ja yksi rakenneosa happea: sen parantavaa vaikutusta: sen kantokykyisyyttä Kuolleessa meressä; sen sinnikästä läpitunkevuutta puroissa, laskuojissa, puutteellisissa patorakennelmissa ja laivanrunkojen vuodoissa: sen ominaisuuksia puhdistaa, tappaa jano ja tuli, ravita kasvikuntaa: sen erehtymättömyyttä mallina ja esi- ja perikuvana: sen muodonmuutoksille höyryksi, sumuksi, pilviksi, rännäksi, lumeksi, rakeiksi: sen voimaa tanakoissa vesiposteissa: sen muotojen vaihtelevuutta kapeikoissa ja poukamissa ja lahdissa ja valkamissa ja raumoissa ja laguuneissa ja atolleissa ja saaristoissa ja salmissa ja vuonoissa ja suistoissa ja suppilosuissa ja merenlahdissa: sen lujuutta jäätiköissä, jäävuorissa, ahtojäissä: sen notkeutta sen käyttäessä hydraulisia myllyjä, turbiineja, generaattoreita, sähkövoima-asemia, valkaisulaitoksia, nahkatehtaita, pellavatehtaita: sen hyödyllisyyttä kanavissa, joenuomissa milloin purjehduskelpoisia, uivissa ja kiinteissä tokissa: sen potentiaalista energiaa joka voidaan vapauttaa valjastamalla vuoksi ja luode ja tasolta toiselle putoavat kosket; sen vedenalaista kasvistoa ja eläimistöä (äänetöntä, valonarkaa) joka numerollisesti elleikään kirjaimellisesti kuuluu maapallon asukkaisiin: sen kaikkiallisuutta, sillä sitä on 90 % ihmiskehosta: sen huurujen vahingollisuutta järvien marskimailla, tappavissa letoissa, pilaantuneessa kukkavedessä ja vähenevän kuun aikaisissa seisovissa lammikoissa.

     Sijoitettuaan puoliksitäytetyn kattilan nyt palaville hiilille, miksi hän palasi yhävirtaavan hanan luo?
     Pestäkseen likaantuneet kätensä osittain käytetyllä palalla Barringronin sitruunantuoksuista saippuaa, johon paperi yhä oli takertuneena, (ostettu kolmetoista tuntia aikaisemmin neljällä pennillä, yhä maksamatta), raikkaassa kylmässä ei-koskaan-ja-alati muuttuvassa vedessä ja kuivatakseen ne, kasvot ja kädet, pitkään punareunaiseen hollanninpalttinaiseen liinaan, joka oli ripustettuu puiseen pyörivään kelaan.

     Minkä syyn Stephen esitti kieltäytymiselleen Bloomin tarjouksesta?
     Että hän oli vesipelkoinen, vihasi kastamalla tapahtuvaa osittaista ja upottamalla tapahtuvaa täydellistä yhteyttä kylmään veteen, (hänen viimeksi uituaan edellisvuoden lokakuussa), vierasti lasin ja kristallin tapaisia vesimäisiä aineita ja suhtutui epäillen ajattelun ja kielen vesimäisiin piirteisiin.

     Mikä pidätti Bloomia antamasta Stephenille hygieenisiä ja ehkäisyteknisiä neuvoja, joihin tulisi lisätä ehdotuksia koskien pään ennaltakastelua ja lihasten kiinteyttämistä pikaisesti valelemalla kasvot ja niska sekä kaulanseutu ja sydänala meressä tai joessa uitaessa, navan, vatsan ja tenaarin eli jalkapohjan ollessa ihmisen anatomian osista kaikkein herkimpiä kylmälle?
     Vesimäisyyden yhteensopimattomuus nerouden erehtyvän ainutkertaisuuden kanssa.

Tuesday, June 28, 2005

Kaksi linkkiä

Kuten Rauno jo kommentissaan huomautti, tämä on se hänen postauksistaan, joka perusteellisemmin käsittelee John Fogertyä tekijänoikeusnäkökulmasta.

Se toinen linkki: Kerberoksessa 2/2005 ilmestynyt juttuni "Huomioita James Joycen suomentamisesta" on luettavissa omalla saitillani.

Monday, June 27, 2005

Matter, meet manner

Yksi syy siihen että en juhannuksenalusviikolla päivitellyt oli, että halusin mahdollisimman paljon lukea Paul K. Saint-Amourin (nimi ei muutettu) kirjaa The Copywrights (ei kirjoitusvirhettä; Cornell University Press 2003), jonka viimeinen luku on otsikoitu ”James Joyce, Copywright: Modernist Literature Property Metadiscourse”.

Saint-Amour käy läpi läntisen tekijänoikeussäädännön historiaa ja ideologiaa, ajatuksenaan tarkastella sitä ei kirjallisuuteen nähden ulkoisena, juridisena tai taloudellisena kysymyksenä, vaan – järkeenkäyvästi – rakenteena, joka (lisääntyvästi) ehdollistaa ja määrääkin paitsi mitä pidetään kirjallisuutena, myös miten sitä (ja mitä siihen) kirjoitetaan. Eikä vain rajoittavasti (niin kuin Saint-Amourin hauskassa ajatuskokeessa, joka oikeastaan osoittaa, että Ulyssesta ei olisi lainkaan voitu kirjoittaa nykyisen, tiukentuneen tai tihentyneen copyright-säännöstön vallitessa), vaan myös sisällöllisesti siinä mielessä, että kun kaikki kirjoitus aina myös viittaa oman olemassaolonsa ehtoihin, huomattavaa osaa nykykirjallisuudesta on mielekästä lukea toisiokertomuksena (tarkoitan siis metanarratiivina) itse noista ehdoista. Eräänlaisena kulminaatioesimerkkinä tästä Sain-Amourilla on Ulysseksen Auringon härät -luku, josta on jo ollutkin puhetta.

Tässä luvussa Joyce tosiaan on copywright (niin kuin playwright kirjoittaa näytelmiä, copywright kirjoittaa kopioita, siis kopioi). Saint-Amour osoittaa, miten 1900-luvun alun copyright-tilanne määräsi Joycen lainausten lähteet: jo siitä syystä, että hän käytti paljon antologioita, hän tuli imitoineeksi melkeinpä vain kirjailijoita, joiden tekstit tuolloin olivat vapautuneet tekijänoikeuden rajoituksista (vaikka monet heistä nykysäännösten mukaan olisivat olleet niiden alaisia). Mutta varsinaisessa mielessä metanarratiivin Auringon häristä tekee sen ”aihe”, joksi on vaikea nähdä mitään muuta kuin tekstin sisällön (matter) ja sen muodon (manner) suhde: sama, joka on klassisen tekijänoikeusajattelun perustana sikäli, että ajatukset siinä nähdään kaikille yhteisiksi, vapaasti kiertäviksi, niiden ilmaisutapa taas – rajoituksin – yksityiseen omistukseen oikeuttavaksi. Joyce ”haastaa” tekijänoikeusregiimin
  1. korostamalla että ilmaisutapa (”tyyli”) ei ole jotakin yksilölle ainutkertaisesti kuuluvaa, jäljittelemätöntä, vaan päinvastoin syvästi yhteisöllistä (omaksuttua, periytymisen tietä kehittyvää – vrt. myös lukua jäsentävä englanninkielisen proosan jako mukamas sikiökehitystä vastaaviin yhdeksään jaksoon; ja vastaavasti aina myös jäljiteltävissä),
  2. osoittamalla että ajatusta ja ilmaisua ei – tietenkään – koskaan voi erottaa toisistaan (niin kuin muuten myöntävät myös ”puhtaan”, ”läpinäkyvän” kielen kannattajat sanoessaan vaikkapa, että ”hämärästi sanottu on hämärästi ajateltu”), ja
  3. tietysti ihan vain härskisti lainaamalla ja kierrättämällä – pidättymällä kirjoittamasta juuri mitään ”omaa”.
No, nämä asenteet eivät toisaalta estäneet Joycea myöhemmin – pariin kertaan oikein oikeudessa – vetoamasta omiin tekijänoikeuksiinsa (ja Ulysses on tekijänoikeuden historian kannalta kiinnostava tapaus myös sikäli, että samalla kun se Yhdysvalloissa julistettin siveettömäksi, se putosi joksikin aikaa sikäläisen tekijänoikeuden ulkopuolelle, mikä juuri mahdollisti Samuel Rothin kuuluisan piraattipainoksen syntymisen...). Lähianalyysi Auringon härkien lainauksista osoittaa, että niihin suorimmillaankin sisältyy sanoisinko kriittinen määrä muuntelua: riittävästi, jotta luku kokonaisuutena helposti mahtuu siitä tekijänoikeuden (vasta myöhemmin lainsäädäännössäkin tunnustetusta) porsaanreiästä, jonka voi pelkistää sanomalla, että uskolliset kopiot ovat kiellettyjä, väärennökset tietyin ehdoin sallittuja. Yksi noista ehdoista on parodia: tässä tyydyn vain merkitsemään muistiin aiemmin esittämäni käsityksen, että Ulysseksen intertekstuaalisuutta ei silti voi tyhjentävästi ymmärtää parodian ja pastissin tapaisten käsitteiden kautta.

Tekijänoikeuden historian – tai metanarratiivin – näkökulmasta Auringon härkien kiinnostavin osa on kuitenkin sen loppujakso, jota Saint-Amour lukee eräänlaisena utopiana (tai profetiana) ajasta, jolloin ilmausten yksityinen omistusoikeus on kumottu. Tähänkin taatusti palaan: tässä riittää todeta, että niin Joycen omat kuin muidenkin luonnehdinnat tuosta jaksosta tuovat nykylukijan mieleen mitäpä muuta kuin internetin ja ennen kaikkea tämän Blogistanin – niin hyvässä (”ejaculative spray”, Joycen elämänkerturi Ellman) kuin ehkä pahassakin (”frightful jumble”, tekijä itse).

Jos minulta kysyttäisiin, ajattelisin tekijänoikeusideologian alkuperäisenä perustana olevista jaosta kerettiläisesti näin päin: ei ole ihan mahdotonta, että maailmaan yhä pujahtaisi täysin uusia, oma- ja alkuperäisiä ajatuksia (joskaan ei kovin tiuhaan: ja juuri siitä syystä niiden suojaamista ”ajattelijanoikeuksin” olisi mahdotonta ajatellakaan), mutta tällöinkin niiden edellytyksenä olisi perimmältään sosiaalinen tyyli. Tai ehkä voisin sanoa: tyylit tietysti muuttuvat lakkaamatta, mutta vain ajatukset tekevät (joskus) harppauksia. Joka tapauksessa on äärimmäisen kiinnostava paradoksi, että samalla kun tekninen kehitys pudottaa pohjaa koko tekijänoikeuden ajatukselta (vrt. että jo kaikkien harjoittama linkittäminen on teknisessä mielessä kopiointia: ajatustapojen hitaasta muuttumisesta kertoo toisinaan vielä kuultava anakronistinen kysymys ”saanko linkittää sivuillesi”), kehitys ”vanhan maailman” puolella vie kohti lainsäädännön tiukentamista. Ajatustenkaan copyright-suojaaminen ei enää ole mahdotonta; ja yksi Saint-Amourin hirtehisistä esimerkeistä kertoo yksittäisen sanan (”olympia”) tekijänoikeuden vahvistamisesta instituutiolle (Yhdysvaltain Olympiakomitea), joka sentään ilmaantui maailmaankin vasta nelisentuhatta vuotta jälkeen sanan syntymän. Rauno Räsänen taannoin blogasi yhtä riemastuttavasta tapauksesta, jossa John Fogertya yritettiin estää kopioimasta itseään. Margareth Mitchellin perikunta taas näyttää pitävän oikeutenaan paitsi päättää, kuka saa kirjoittaa ”jatko-osia” Tuulen viemään, myös säätää, että Scarlett O’Hara ei niissä saa kuolla.

Ottaen huomioon siis, että yhdet eivät halua luopua oikeuksistaan ja toiset eivät niitä enää voi noudattaa, saatamme hyvinkin elää (ehkä vielä pitkäänkin jatkuvia) vallankumouksellisia aikoja. Muuten olen sitä mieltä, että tekijänoikeuden voisi kumota saman tienkin.

Thursday, June 16, 2005

Bloomsday: Penelope

Kyllä koska eihän hän mokomaa koskaan ennen että pyytänyt aamiaista ja munia sänkyyn sitten City Arms hotellin jolloin oli olevinaan vuoteenomana ääni maassa ylhäisin elkein kun yritti tehdä itseään tykö sille kurttunaamalle ämmälle rouva Riordanille jota kuvitteli voivansa kieputtaa ja joka sitten ei jättänyt meille penninhyörylää kaikki messuihin itsensä ja sielunsa puolesta ikinä nähnyt pahempaa kitupiikkiä oikeasti kavahti pulittaa neljääpenniä spriipullosta aina valittamassa kipujaan minulle pakahtumaisillaan ikikuluun juoruiluunsa koskien politiikkaa ja maanjäristyksiä ja maailmanloppua pidetään nyt vähän hauskaa ensin
Luku 18, luonnos joulukuulta 2004, tutustuttavaksi, toistaiseksi:

http://www.leevilehto.net/ulysses

Wednesday, June 15, 2005

Varjot korvissamme

on esseeni runouden kääntämisestä, Kristiina Rikmanin toimittamassa kirjassa Suom.huom., WSOY 2005, jossa kolmetoista suomentajaa kirjoittaa työstään. Esseessä ei ole sanaakaan Ulysseksen kääntämisestä, mutta ei se siihen ole liittymättäkään.

Varjot korvissamme (www.leevilehto.net)
Suom.huom. (WSOY)

Under Construction

Tämä kuva on tosi.