Lehti lehteä

Want to get some wind off my chest first. Windfall when he kicks out. What's in the wind, I wonder. Funny the way those newspaper men veer about when they get wind of a new opening. Reaping the whirlwind. Enough of the inflated windbag! Gone with the wind. Howled and scattered to the four winds. The sack of windy Troy. I could raise the wind anyhow. (Kursivoinnit LL.)

Nämä – samoin kuin vaikkapa “O, for a fresh of breath air!” tai “Lenehan bowed to a shape of air.” – ovat esimerkkejä raikkaista lauseista seitsemännessä luvussa, jonka Homeros-paralleeli on ”Aiolos”, englanniksi ”Aeolus”, taruhahmo jonka ”tuulia hallita näät (...) antoi Zeus Kronossynty, / kiihdyttää sekä viihdyttää, miten vain oli mieli” (Otto Manninen). Tämän tuulenpieksännälle omistetun luvun tapahtumapaikkana ja aiheena on purevan sattuvasti sanomalehti.

Oikeastaan olin yllättynyt, että suoraan sanaan ”wind” (tuuli) perustuvia sanontoja ei kertynyt enempää: lukiessa ja kääntäessä viiman vaikutelma on niin vahva. Olen jo kirjoittanut siitä, että Joycen suhde esikuviin ja malleihin on pakottoman rento, ja miten tämä tuottaa kirjaimellisesti monimerkitsevää, kaikkiin mahdollisiin suuntiin avautuvaa tekstiä. Aioloksessa ja eräissä Ulysseksen loppupuolen luvuissa on kuitenkin vaikuttamassa myös päinvastainen asenne: sellainen, jossa irtonaisuus perustuu yliuskollisuuteen. Tässä Joycen opettajana on Pyhän Antoniuksen kiusauksen ja ennen kaikkea Bouvard ja Pécuchet -romaanin Flaubert (jälkimmäinen muuten viime vuosien tärkeimpiä suomennoksia, Antti Nylénin huolellista jälkeä, Desura 2003; ja jo Stuart Gilbertin klassisen Ulysses-kirja tiesi mainita Flaubertin eräänä ”niistä harvoista kirjailijoista”, joiden jokaisen lauseen Joyce ylpeänä ilmoitti lukeneensa). Bouvard ja Pécuchet on modernin kirjallisuuden ensimmäisiä suoraan ja avoimesti kierrätykseen perustuvia teoksia: se ei ole elämän, vaan 1800-luvulla taudin lailla levinneiden elämän-ohje-teosten toistoa, järjestelyä, läpivalaisuakin, jos niin halutaan. Kirja modernin elämän tekstuaalisuudesta, jos tahdotaan. Sen – ja Ulysseksen vastaavan ulottuvuuuden – jälkeläisiä ovat mm. ranskalainen OuLiPo-ryhmä ja monet myöhemmät kokeilijat, jotka ovat perustaneet teoksensa klassisen inspiraation sijasta tiettyjen ulkoisten pakkojen noudattamiseen. ”Constraint-based” on nykyinen englanninkielinen termi. Joskin, jos minulta kysytään, kirjallisuus – runous ainakin – on melkein aina ollut pakkolähtöistä. Mitta ja riimi, perinteisen esimerkin ottaaksemme, voivat toimia muistitukena, mutta eivät luonnollisuuttaan vaan ”luonnonvastaisuuttaan”: muistamme jonkun säeparin helposti, koska se on alun perin ”yllättänyt”, saanut näkemään kielen jossakin muussa kuin informaatiota välittävässä, kommunikatiivisessa tehtävässään.

Ulysses on monella tavalla nimenomaan kirja kommunikaation arvoituksesta. Yksi Aiolos-jakson ulkoisista pakoista liittyy suoraan tähän: Joycen tiedetään halunneen ujuttaa lukuun vähintään yhden esimerkin joka ainoasta ns. klassisen retoriikan tuntemasta kuvioista. Don Giffordin ja Robert J. Seidmanin Ulysses Annotated (University of California Press, Berkeley, Los Angeles, London, laajennettu painos vuodelta 1988) listaa 113 tällaista – anagrammista ellipsin ja pleonasmin kautta tautologiaan ja zeugmaan; monista löytyy tietysti useampia kuin yksi esiintymä.

TOINEN ERIKOISUUS

luvussa ovat sitä omituisesti pirstovat väliotsikot. Tietyssä vaiheessa Ulysses-tutkimus innostui puhumaan näistä ensimmäisinä merkkeinä teokseen sen sisäisen ”kertojan” (”Narrator”) rinnalle tunkeutuvasta eräänlaisesta toisesta sisäistekijästä, jolle annettiin nimi ”Arranger”, järjestäjä varmaankin. Tässä on ideaa sikäli, että väliotsikointi – minustakin – alleviivaa kaiken kirjoituksen välttämätöntä sidosta sanoisinko retoriseen muotoonsa. Romaani on tietysti yksi tällainen: ”taittamalla” yhden romaaninsa luvuista niinkuin se olisi matkalla sanomalehden latomoon (jossa luvussa, tietysti, myös käydään) Joyce samalla osoittaa mediakriittisellä sormella omaa romaaniaan: älkää kuvitelko, että tämäkään muoto olisi ylihistoriallisesti annettu, koskaan mikään ”elämän kuva” missään yksioikoisessa mielessä. Nimittäin, tosiaan, medium myös is the message: kuten vaikkapa lööppijournalismin pakkojen meille tuottamat ”paljastukset” päivittäin osoittavat. (Silti ”Arranger”-teoria voi johtaa myös harhaan: sanoisin, että Ulysseksesta ei voi löytää enempää yhtä implisiittistä kertojaa kuin suvereenia järjestäjääkään.)

Aioloksen mukavia kääntämishaasteita ovat mm. juuri tuuli-, ilma- yms. lähtöisten sanontojen etsiminen (silloinkin kun ”tarkka” suomenkielinen vastine tarjoaa vaikkapa metaforista perheväkivaltaa: ”windbag” / ”onnenpotku”) ja mainittujen retoriikan kouluesimerkkien tunnistaminen sellaisiksi (tässä Giffordin ja muiden listat ovat minulle enemmän kuin tarpeeseen:vaikka retoriikka käsitteenä ja käytäntönä ei lakkaa kiehtomasta minua ja vaikka olen mm. suomentanut aiheen tunnustetun modernin tutkijan Chaïm Perelmanin kirjan Retoriikan valtakunta (Vastapaino 1996), noiden kuvioiden päähänpänttäyksessä olen ollut huonompi kuin kasviopissa kouluaikaan. Yllä taisin luetella kaikki, joiden nimet ovat suostuneet pysymään päässäni). Luku sisältää useita huikeita parodioita klassisesta kaunopuheesta; niitä on nautinto toisintaa. Ja sitten tulee sen vaikeasti määriteltävä ilmapiiri: suurin osa sivuista ollaan lehtitalon eri uumenissa, ja kokkapuheitten kopinassa on jotain oudon tuttua. Tyypit heikkouksineen ovat kuin mistä tahana suomalaisen sanomalehden kulttuuritoimituksesta – siltä ei-vielä-niin-kaukaiselta ajalta, jolloin niihin vielä käytiin viemässä juttuja. Ja asenteet sitten: ihan tänä nykyisenä meidän aikanamme kerran jollakin vastaanotolla tulin ohimennen sanoneeksi jotain kriittistä suuren päivälehden (eufemismi) halusta reagoida heille tarjottuun uutisantiin. ”Ei minulla ole aikaa juosta seuraamassa mitä maailmassa tapahtuu”, toimituksen jäsen protestoi (lausuntoa retorisesti kärjistetty). ”Kukas tämän lehden sitten tekisi.” Voisi olla Aioloksesta.

BLOOMSDAY LÄHESTYY

Voi olla, että saatan sen kunniaksi näytteille uuden esimerkkiluvun. Aiolos on yksi ehdokkaista.

SILLÄVÄLIN

ei auta kuin suositella Lehteä.