Isä
On tasan vuosi siitä kun, päättäneenä julkistaa tässä aiheena olevan käännöshankkeen sadannen Bloomsdayn - 16.6.2004 - kunniaksi, olin pannut herätyksen yhdeksäksi. Ajatus oli viimeistellä asianmukaiset tiedotteet, kommentit ja näytejakso ja saattaa ne maailmaan iltapäivällä.
Hanketta puntaroidessani olin kysynyt useammaltakin kirjallisuutta harrastavalta tutulta, eikö se tultaisi koodaamaan ”taannehtivaksi isänmurhaksi” (viitatakseni vielä Saarikoskeen, jonka muutoin aion antaa levätä rauhassa). Ulysseksen jonkin version lukeneet tietävät myös äidin äskeisen kuoleman vahvan läsnäolon Stephenin mielentiloissa. Ja monen mielestä isä-poika on koko teoksen hallitseva teema.
Viisi minuuttia ennen herätysääntä kännykkä soi oikeasti. Vanhempi veljeni soitti ja kertoi, että oikea isäni oli puoli tuntia sitten kuollut.
Isä oli 84, hänellä oli syöpä, ja tiesimme, että hän lähtisi lähimmän vuoden aikana. Mutta eilen emme tienneet, että hän lähtisi tänään.
Päivä, kuten useimmat päiväni, sisälsi myös mekaanista toteutusta, arkista kopipeistausta ja muuta. Muistan päällimmäisen tunteeni: tee, niin isäkin olisi tehnyt. Useinhan meitä muistutetaan unohtamaan arkinen todellisuus – juhlimaan, hiljentymään, ”kun vielä voimme”. Isän oppi minulle oli (ja puhuin tästä sitten muistosanoissani Vääksyn Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella): tee työtä, kun vielä voit. Kuolleilla ei ole arkea.
Pohjaton Ulysses on myös maailmankirjallisuuden arkisimpia teoksia. Siinä ei tapahdu mitään suurta. Siinä sen suuruus. Isäni suuruus oli samaa maata. Lepää rauhassa, isä.
Hanketta puntaroidessani olin kysynyt useammaltakin kirjallisuutta harrastavalta tutulta, eikö se tultaisi koodaamaan ”taannehtivaksi isänmurhaksi” (viitatakseni vielä Saarikoskeen, jonka muutoin aion antaa levätä rauhassa). Ulysseksen jonkin version lukeneet tietävät myös äidin äskeisen kuoleman vahvan läsnäolon Stephenin mielentiloissa. Ja monen mielestä isä-poika on koko teoksen hallitseva teema.
Viisi minuuttia ennen herätysääntä kännykkä soi oikeasti. Vanhempi veljeni soitti ja kertoi, että oikea isäni oli puoli tuntia sitten kuollut.
Isä oli 84, hänellä oli syöpä, ja tiesimme, että hän lähtisi lähimmän vuoden aikana. Mutta eilen emme tienneet, että hän lähtisi tänään.
Päivä, kuten useimmat päiväni, sisälsi myös mekaanista toteutusta, arkista kopipeistausta ja muuta. Muistan päällimmäisen tunteeni: tee, niin isäkin olisi tehnyt. Useinhan meitä muistutetaan unohtamaan arkinen todellisuus – juhlimaan, hiljentymään, ”kun vielä voimme”. Isän oppi minulle oli (ja puhuin tästä sitten muistosanoissani Vääksyn Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella): tee työtä, kun vielä voit. Kuolleilla ei ole arkea.
Pohjaton Ulysses on myös maailmankirjallisuuden arkisimpia teoksia. Siinä ei tapahdu mitään suurta. Siinä sen suuruus. Isäni suuruus oli samaa maata. Lepää rauhassa, isä.
Reino Lehto 1919-2004
posted by Leevi Lehto at 9:00 AM
1 Comments:
Todellisuus on merkkejä täynnä. Me vain emme niitä osaa lukea...tahi kääntää...toki yritämme.
Minun isäni kuoli 43 vuotiaana ollessani vasta 14. Kolme kuukautta aiemmin yhtä läheinen mieshahmo - enoni - oli ampunut itsensä.
Kadehdin sinua Leevi: sinulla oli ISÄ - koko nuoruutesi ja aikuisen elämäsi ajan.
Kirjoitat isäsi kuolemasta äärimmäisen asiallisesti ja samalla äärimmäisen kauniisti. Kiitos siitä.
Post a Comment
<< Home