Friday, June 16, 2006

Vesimäisyyden yhteensopimattomuus nerouden erehtyvän ainutkertaisuuden kanssa

Tämä lienee yhtä hyvä päivä kuin mikä muu tahansa signaloida lyhyesti – vaikka vain käännösnäytteellä – että projektini ei ole jäissä, vaikka siltä voisi näyttääkin. Totta on, että minulla on menneenä talvikautena ollut runsaasti muutakin ajateltavaa – jos kohta ajattelemisesta on usein vaikea sanoa, mikä on muna mikä kana: ehkäpä minullekin joskus vain käy kuten Juutas Käkriäiselle, jota silloin, kun oli "vaikeaa päästä hommaamisen alkuun", alkoi kiinnostaa lukeminen, "ja pahat olivat silloin hänestä valtakunnat, Turkin sodat, ja kaikki".

No, talvikauden tulosta ovat versiot loppupuolen luvuista 16 ja 17. Työ on nyt noin puolessa välissä, ja tähän asti tapahtuneen perusteella sen valmistuminen ensi talvikauden aikana ei suinkaan ole mahdotonta – varsinkin kun jäljellä on lähes vain kielellisesti kiinnostavimpia jaksoja, kuten "Auringon härät" ja "Kyklooppi". Oman lisänsä motivaatioon antaa Miika Mutasen rinnakkainen Finnegans Wake -projekti, jonka linkitän oheen.

Siis se näyte, ajankohtaisesta aiheesta. Se on luvusta 17, Ulysseksen katekismuksesta, joka kysymys/vastaus-muodollaan muun ohella osoittaa, miten käsittämättömältä maailma voi alkaa näyttää kun sitä pyritään oikein perin pohjin käsittämään. Bloom ja Stephen ovat pitkän päivän päätteeksi hoippuroineet Bloomien Eccles Streetin kotiin, Bloom laittaa Stephenille teetä ja joutuu sitä varten kääntämään vesihanaa:

     Mitä Bloom näki hellalla?
     Oikealla (pienemmällä) levyllä sinisen emalisen kasarin; vasemmalla (suuremmalla) levyllä mustan rautaisen kattilan.

     Mitä Bloom teki hellan luona?
     Hän siirsi kasarin vasemmalle levylle, nousi ja kantoi rautaisen kattilan pesualtaalle juoksuttaakseen vettä kääntämällä hanaa päästäen sen virtaamaan.

     Virtasiko se?
     Kyllä. Wicklowin kreivikunnassa sijaitsevasta Roundwoodin säiliöstä kuutiotilavuudeltaan 2,400 miljoonaa gallonaa, siivilöityen maanalaisen akveduktin lävitse, johon kuului pääsuodatin yksinkertaisine ja kaksinkertaisine putkistoineen, alkuperäisiltä valmistuskustannuksiltaan 5 puntaa jaardi, Darglen, Rathdownin, Glen of the Downsin ja Callowhillin kautta 26 eekkerin laajuiseen säiliöön Stillorganissa, 22 englantilaisen mailin etäisyydellä, ja sieltä, tasaustankiston kautta, kaikkiaan 250 jalan pituuskaltevuudella kaupungin rajalle Eustace bridgen kohdalle, ylemmällä Leeson streetillä, jos kohta pitkittyneen kesäisen kuivuuden ja 12 1/2 miljoonan gallonan päivittäisen käytön johdosta vesi oli laskenyt ylisyöksypadon kynnyksen alapuolelle, mistä syystä kaupungin tarkastaja ja vesilaitosinsinööri Spencer Harty, C. E., oli vesilaitoslautakunnan määräyksestä kieltänyt kunnallisen veden käytön muihin kuin kulutuksen tarpeisiin (näin ennakoiden mahdollisuutta, että olisi turvauduttava Grand ja Royal-kanavien juotavaksi kelpaamattomaan veteen kuten vuonna 1893), varsinkin kun Etelä-Dublinin Köyhäinhoitolaitoksen, huolimatta siitä että sen annos oli 15 gallonaa päivää ja köyhimystä kohden 6 tuuman annostusputkella syötettynä, oli mittarinluennassa todettu tuhlanneen 20000 gallonaa yössä, minkä oli lausunnollaan vahvistanut kaupungin lakimies, Ignatius Rice, asianajaja, ja näin tuottaneen vahinkoa toiselle yleisön osalle, oma- ja vakavaraisille, terveille veronmaksajille.

     Mitä ihaili vedessä Bloom, sen rakastaja, -laskija ja -kantaja, palatessaan hellan luo?
     Sen universaalisuutta: sen demokraattista tasa-arvoisuutta ja uskollisuutta luontoaan kohtaan sen hakiessa oman tasonsa: sen suurta määrää valtameressä Mercatorin projektiossa; sen luotaamatonta yli 8000 sylen syvyyttä Sundamin haudassa Tyynessä valtameressä: sen aaltojen ja pinnan hiukkasten levottomuutta niiden vieraillessa vuoroon sen rantaviivan joka ainoassa kohdassa: sen yksiköiden riippumattomuutta: meren tilojen vaihtelevuutta: sen hydrostaattista liikkumattomuutta tyvenellä; sen hydrokineettistä laajenemista matalimman ja korkeimman nousuveden aikana; sen asettumista hävityksen jälkeen: sen steriiliyttä napojen läheisillä maajäillä, arktisilla ja antarktisilla: sen ilmastollista ja kaupallista merkitystä: sen 3-1 enemmyyttä maapallon kuivaan alueeseen nähden: sen epäämätöntä ylivaltaa sen levitessä neliöpeninkulmittain yli päiväntaasajan alapuolisen Kauriin kääntöpiirin taa jäävän alueen: sen esihistoriallisen altaan monivuosisataista vakautta: sen kellanruskeaa pohjaa: sen kykyä liuottaa ja liuoksina pitää kaikki liukenevat aineet mukaan lukien miljoonia tonneja arvokkaimpia metalleja; sen aiheuttamaa hidasta niemimaiden ja saarien eroosiota ja miten se lakkaamatta muodosti samasijaintisia saaria, niemimaita ja alasviettäviä kallioniemekkeitä: sen tulvalietteitä: sen painoa ja tilavuutta ja tiheyttä: sen häiriintymättömyyttä laguuneissa ja ylänköjärvissä: sen värien vaihtelua kuumissa, lauhkeissa ja kylmissä vyöhykkeissä: sen kulkukelpoisia haarautumia mantereellisiksi järviäkäsittäviksi virroiksi, yhteenvirtaaviksi valtamereenlaskeviksi joiksi sivujokineen sekä merivirroiksi: golf-virraksi, pohjoiseksi ja eteläiseksi päiväntasaajavirraksi: sen rajuutta merenvavistuksissa, pilvenkirnuissa, painevesikaivoissa, purkaumissa, tulvissa, akanvirroissa, nousuissa, jälkimainingeissa, maanselissä, vedenjakajissa, geysereissä, putouksissa, kuiluissa, syövereissä, tulva-aalloissa, vedenpaisumuksissa, kaatosateissa: sen valtavaa ahorisontaalia kaarta maapallon ympäri: sen salamyhkäisyyttä lähteissä ja latentissa kosteudessa jonka taikavarvut ja kosteusmittauslaitteet paljastivat ja josta esimerkkinä on Ashtown gaten muurissa oleva reikä, ilman kyllästys ja kasteen tislautuminen: sen koostumuksen yksinkertaisuutta, kaksi rakenneosaa vetyä ja yksi rakenneosa happea: sen parantavaa vaikutusta: sen kantokykyisyyttä Kuolleessa meressä; sen sinnikästä läpitunkevuutta puroissa, laskuojissa, puutteellisissa patorakennelmissa ja laivanrunkojen vuodoissa: sen ominaisuuksia puhdistaa, tappaa jano ja tuli, ravita kasvikuntaa: sen erehtymättömyyttä mallina ja esi- ja perikuvana: sen muodonmuutoksille höyryksi, sumuksi, pilviksi, rännäksi, lumeksi, rakeiksi: sen voimaa tanakoissa vesiposteissa: sen muotojen vaihtelevuutta kapeikoissa ja poukamissa ja lahdissa ja valkamissa ja raumoissa ja laguuneissa ja atolleissa ja saaristoissa ja salmissa ja vuonoissa ja suistoissa ja suppilosuissa ja merenlahdissa: sen lujuutta jäätiköissä, jäävuorissa, ahtojäissä: sen notkeutta sen käyttäessä hydraulisia myllyjä, turbiineja, generaattoreita, sähkövoima-asemia, valkaisulaitoksia, nahkatehtaita, pellavatehtaita: sen hyödyllisyyttä kanavissa, joenuomissa milloin purjehduskelpoisia, uivissa ja kiinteissä tokissa: sen potentiaalista energiaa joka voidaan vapauttaa valjastamalla vuoksi ja luode ja tasolta toiselle putoavat kosket; sen vedenalaista kasvistoa ja eläimistöä (äänetöntä, valonarkaa) joka numerollisesti elleikään kirjaimellisesti kuuluu maapallon asukkaisiin: sen kaikkiallisuutta, sillä sitä on 90 % ihmiskehosta: sen huurujen vahingollisuutta järvien marskimailla, tappavissa letoissa, pilaantuneessa kukkavedessä ja vähenevän kuun aikaisissa seisovissa lammikoissa.

     Sijoitettuaan puoliksitäytetyn kattilan nyt palaville hiilille, miksi hän palasi yhävirtaavan hanan luo?
     Pestäkseen likaantuneet kätensä osittain käytetyllä palalla Barringronin sitruunantuoksuista saippuaa, johon paperi yhä oli takertuneena, (ostettu kolmetoista tuntia aikaisemmin neljällä pennillä, yhä maksamatta), raikkaassa kylmässä ei-koskaan-ja-alati muuttuvassa vedessä ja kuivatakseen ne, kasvot ja kädet, pitkään punareunaiseen hollanninpalttinaiseen liinaan, joka oli ripustettuu puiseen pyörivään kelaan.

     Minkä syyn Stephen esitti kieltäytymiselleen Bloomin tarjouksesta?
     Että hän oli vesipelkoinen, vihasi kastamalla tapahtuvaa osittaista ja upottamalla tapahtuvaa täydellistä yhteyttä kylmään veteen, (hänen viimeksi uituaan edellisvuoden lokakuussa), vierasti lasin ja kristallin tapaisia vesimäisiä aineita ja suhtutui epäillen ajattelun ja kielen vesimäisiin piirteisiin.

     Mikä pidätti Bloomia antamasta Stephenille hygieenisiä ja ehkäisyteknisiä neuvoja, joihin tulisi lisätä ehdotuksia koskien pään ennaltakastelua ja lihasten kiinteyttämistä pikaisesti valelemalla kasvot ja niska sekä kaulanseutu ja sydänala meressä tai joessa uitaessa, navan, vatsan ja tenaarin eli jalkapohjan ollessa ihmisen anatomian osista kaikkein herkimpiä kylmälle?
     Vesimäisyyden yhteensopimattomuus nerouden erehtyvän ainutkertaisuuden kanssa.